Seuraa If Vakuutus

Kysely: Suurin osa suomalaisista aikoo vaihtaa talvirenkaat vasta marraskuussa

Lehdistötiedote   •   Loka 23, 2017 10:45 EEST

Suurin osa suomalaisista autoilijoista aikoo vaihtaa talvirenkaat vasta marraskuun aikana, käy ilmi Ifin talvirengaskyselystä. Kalenterin sijaan kannattaa kuitenkin katsoa sääennusteita, kun suunnittelee talvirenkaiden vaihtoa. Etelä-Suomeenkin ennustetaan tälle viikolle ensimmäisiä räntäsateita.

Suomalaisten suosituin ajankohta talvirenkaiden vaihtamiseen on marraskuun alku. Talvirenkaiden vaihtamisessa on luonnollisesti alueellisia eroja: Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla ylivoimaisesti suurin osa on jo vaihtanut tai vaihtaa talvirenkaat alle lokakuussa. Uudellamaalla sen sijaan vain noin neljännes arvioi vaihtavansa renkaat ennen marraskuuta. Tiedot perustuvat käynnissä olevaan Ifin talvirengaskyselyyn, johon on vastannut noin 24 000 suomalaista autoilijaa lokakuun aikana.

Kalenteria hyödyllisempää on katsoa sääennusteita ja mieluiten ryhtyä renkaiden vaihtoon hyvissä ajoin. Aivan etelää myöten on saatu jo ensimmäiset pakkaset. Erityisesti jos liikkuu autolla aikaisin aamulla tai myöhään illalla, renkaiden vaihtoa ei kannata enää lykätä.

– Valitettavasti talvi tuntuu joka vuosi yllättävän autoilijat eli moni siirtää talvirenkaiden vaihtoa siihen asti, kun tiet ovat jo liukkaita. Tyypillisesti renkaiden vaihtopisteet ruuhkautuvat ensimmäisten talvisten kelien myötä ja samoihin aikoihin myös liikenteessä sattuu paljon vahinkoja, erityisesti peltikolareita, kuvaa korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen Ifistä.

– Vaikka olisi itse vaihtanut renkaat ajoissa, ensimmäisillä liukkailla kannattaa pitää normaalia pidempää turvaväliä, koska monella muulla on vielä kesärenkaat käytössä.

Yli puolet vaihtaa renkaat itse

Yli 80 prosenttia suomalaisista säilyttää talvirenkaita omassa autotallissa tai varastossa. Rengas- tai autoliikkeessä renkaita säilyttää hieman useampi kuin joka kymmenes.

Tyypillisesti suomalaiset vaihtavat autonsa renkaat itse, mutta myös apua pyydetään tai ostetaan: Reilu puolet vaihtaa renkaat omin voimin, neljännes ostaa vaihdon palveluna ja viidennes saa apua perheenjäseneltä tai tuttavalta. Selvästi useimmin renkaidenvaihtopalveluja käytetään Uudellamaalla, jossa 35 prosenttia vaihdattaa renkaat ammattilaisella. Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla puolestaan lähes 70 prosenttia vaihtaa renkaat itse.

– Muista aina vaihdon yhteydessä tarkistaa renkaiden kunto riippumatta siitä, kuka ne vaihtaa. Kiinnitä huomiota renkaiden ikään, ajettuihin kilometreihin, mahdollisiin halkeamiin, urasyvyyteen, rengaspaineeseen sekä nastojen kuntoon ja määrään, muistuttaa Juha T. Virtanen.

–Talvirenkaiden urasyvyyden on oltava minimissään 3 millimetriä, mutta suositus on 6 millimetriä. Urasyvyys on riittävä, jos kahden euron kolikon hopeanväristä ulkoreunaa ei näy, kun upotat kolikon uraan. Parhaassa kunnossa oleva renkaat kannattaa sijoittaa taakse.

Jos vaihdat talvirenkaat autoon itse, tarkasta, että renkaiden pultit on varmasti kiristetty kunnolla. Tarkista heti vaihdon jälkeen myös renkaiden paineet. Kun talvirenkailla on ajettu renkaiden vaihdon jälkeen noin 100‒150 kilometriä, kiristä niiden pultit uudelleen.

Talvirenkaat pitää vaihtaa autoon viimeistään 1. joulukuuta. Nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta lähtien tai kun sää niin vaatii.

If haastaa suomalaiset tarkistamaan talvirenkaidensa kunnon. Mitä useampi osallistuu haasteeseen,sitä enemmän If laittaa Suomen talvisille teille jakoon upouusia renkaita. Osallistu ja seuraa rengaspotin kasvua reaaliajassa: if.fi/nastahaaste.

Lisätietoja:
Juha T. Virtanen, korvauskeskusjohtaja, If, p. 010 514 5664, juha.t.virtanen@if.fi
Outi Kärkkäinen, viestintäpäällikkö, If, p. 010 514 1962, outi.karkkainen@if.fi
Vinkkejä renkaiden vaihtoon ja säilytykseen

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy