Seuraa If Vakuutus

Mitä tehdä, jos sairastuu ennen lomalle lähtöä?

Lehdistötiedote   •   Helmi 15, 2018 09:15 EET

Odotettu lomamatka edessä, mutta influenssa tai vatsatauti kaataa viime hetkellä sänkyyn? Matkan peruuntumisesta voi saada korvausta matkanjärjestäjältä tai matkavakuutuksesta. Ifissä korvataan vuosittain yli 5 000 peruuntunutta matkaa.

Matkavakuutuksesta haetaan korvauksia sairauden vuoksi peruuntuneista matkoista ympäri vuoden, mutta suhteessa matkustusmääriin peruuntumisia on talvella hieman enemmän. Vuosittain Ifissä korvataan matkavakuutuksesta yli 5 000 eri syistä peruuntunutta henkilöasiakkaiden matkaa.

– Talvella tyypillisesti erilaiset flunssat ja influenssa aiheuttavat sen, ettei odotetulle lomamatkalle päästä. Lapsilla etenkin akuutti korvatulehdus voi estää lentomatkan. Ei ole mitenkään tavatonta, että pieni lapsi sairastuu vaikka juuri matkaa edeltävänä iltana, kuvaa henkilökorvausten asiantuntija Anne Koivisto Ifistä.

– Jos pohtii sairaana matkalle lähtöä, kannattaa aina kysyä lääkärin mielipidettä. On hyvä muistaa, että jo ennen matkaa alkaneen sairauden reissussa vaatimaa hoitoa ei yleensä korvata matkavakuutuksesta.

Omatoimi- ja pakettimatkojen peruuttamisessa eroja

Jos et pysty matkustamaan sairauden tai loukkaantumisen takia, pyydä lääkäriltä todistus, josta käy ilmi matkan peruuntumisen syy. Tämän jälkeen peruuta matka eli jos olet varannut esimerkiksi lennot ja majoitukset eri paikoista, peruuta molemmat erikseen.

– Jos olet lähdössä pakettimatkalle, matkatoimisto korvaa matkan peruuntumisen toimistokuluja lukuun ottamatta ja matkavakuutus puolestaan toimistokulut. Omatoimimatkalla peruutusehdot kannattaa tarkistaa matkaa varatessa. Matkavakuutus voi olla ainoa tapa saada korvausta peruuntumisesta, Anne Koivisto kertoo.

Matkavakuutus korvaa esimerkiksi sellaisia lentolippuja, hotellivarauksia ja etukäteen maksettuja palveluja, joita ei voi peruuttaa. Korvausta voi siis saada myös vaikkapa vuokra-autosta tai konserttilipuista. Oman sairastumisen lisäksi matkavakuutus korvaa matkan peruuntumisesta aiheutuvia kuluja, jos esimerkiksi lapsi tai muu lähiomainen sairastuu vakavasti tai loukkaantuu kriittisesti ennen matkaa.

– Viime aikoina selkeästi lisääntynyt huoli on, voiko matkan peruuttaa myös matkakohteen levottomuuksien takia. Sen vuoksi lisäsimme Ifin matkavakuutuksiin viime keväänä uuden kriisiturvan, joka korvaa matkan peruuntumiskuluja, jos matkakohteessa tapahtuu luonnonkatastrofi tai esimerkiksi terrori-isku juuri ennen matkaa, eikä sen vuoksi halua lähteä matkalle, Koivisto kertoo.

Tarkista matkavakuutuksesi ehdot

Jotta matkavakuutus korvaa matkan peruuntumisen, vakuutus kannattaa ottaa ajoissa. Ifissä edellytyksenä on, että matkavakuutus on hankittu ennen sairastumista ja viimeistään kolme vuorokautta ennen matkaa.

– Matkavakuutus on hyvä ottaa heti, kun varaa matkan. Jos matkan varaamisen jälkeen sairastuukin ja on selvää, ettei pääse lähtemään matkalle, ei siinä vaiheessa otettu matkavakuutus enää auta matkan peruuntumisessa, muistuttaa Koivisto.

Kätevintä on hankkia jatkuva matkavakuutus, joka on voimassa aina.

– Nyrkkisääntö on, että jos matkustaa vähintään kaksi kertaa vuodessa, jatkuva matkavakuutus tulee yleensä edullisemmaksi kuin matkakohtainen vakuutus. Silloin vakuutus on aina voimassa riippumatta matkustaako lähelle vai kauas eikä vakuutuksesta tarvitse erikseen muistaa huolehtia, Koivisto toteaa.


Toimi näin, jos et pysty lähtemään matkalle sairastumisen takia:

  1. Hanki lääkärintodistus, josta käy ilmi matkan peruuntumisen syy.
  2. Peruuta matka ja selvitä matkanjärjestäjän peruutusehdot, eli korvataanko peruuntumisesta jotakin.
  3. Jos olet jo maksanut muita palveluja, kuten vuokra-auton, tarkista, onko niiden peruuttaminen mahdollista.
  4. Tee vakuutusyhtiöösi vahinkoilmoitus jäljelle jäävistä kuluista.

Lisätietoja:
Anne Koivisto, henkilökorvausten asiantuntija, If, p. 010 515 8437, anne.koivisto@if.fi
Outi Kärkkäinen, viestintäpäällikkö, If, p. 010 514 1962, outi.karkkainen@if.fi
Matkan peruuntuminen sairastumisen takia

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.